Tsau pitkästä aikaa! :)
Olen pitänyt hiukan juoksutaukoa ja sitämyöten myös kirjoitustaukoa.
Paljon muuta kaikkea olen kyllä tehnyt. Paljon kyläilyjä puolin ja toisin (työarjen lomassa), sosiaalinen elämä on herännyt talven-kevään horroksesta (ja kiireistä) erityisen vilkkaasti ja meno jatkuu. Mutta nyt jatkuu myös juoksut. JESH!
Parin viimeisen lenquen jälkeen ei ole lonkka enää kipeytynyt, olisi suotavaa että olotila jäisi pysyväksi.
Eilen kirmasin ryteikkölenkille ts. poluille metsään ja kallioille juoksemaan. Ihan hirveen kivaa. Siihen pakosti täytyy yhdistää myös purtsi ja maantieosuuksia, jotka ovat kyllä raskaampia kuin metsässä kirmaaminen. (Parantelu)tauko teki sen, että paluu vanhaan kunnon vauhtiini on ollut työn takana, tosin eilen jo melkein saavutin normitasoni. Perustasostani sitten aion päästä yli juurikin ryteikkölenkeillä. Niitä yhdistelemällä perussetteihin, homma saa uutta kipinää ja mun kroppa myös. Jalat kestää hirveen hyvin kaikenlaisia alustoja ja nilkoille, pohkeille, reisille tekee hyvää tempoileva juoksu.
Juoksen maastolenkkareilla, tosin normitkin varmasti menevät varsinkin kun yhdistelen matkajuoksua näihin myös. Maastikset eivät sovellu siihen sitten yhtään, matkantekoon.
Että tasasen tappava perustienpätkä tuntuikin tylsältä metsäosuuden jälkeen, mutta jotenkin kulki heti paremmin.
Kyllä tämä siis tästä, nyt vaikuttaa siltä. Mullahan on kaksi tapahtumapuolikasta edessä, toinen elokuussa ja toinen syyskuussa. On kiinnostavaa nähdä miten uusi treenimalli tulee vaikuttamaan kestävyyteen. Jos/kun vaan tosiaan toi lonkka ei enää pettäisi mua. (manausta!)
Se ihan oikea trailrunning, jossa yhdistetään juoksu ja patikointireitit on sitten toista, mutta kiinnostava ajatus. Erittäin kiinnostava.
Yksi asia tuli tässä taannoin mieleen, että jos/kun kertoo harrastuksistaan (blogissa anonyyminä, esim. fb:ssä omalla nimellään ja puheissaan kaikille :) ) antaako se oikeuden muille tivata miten harrastus kehittyy, miten siinä onnistuu ja miten epäonnistuu. Vai eikö anna?
Harrastaminen ja varsinkin liikunnan harrastaminen on äärimmäisen hyvä asia, sitä ei pitäisi mielestäni alkaa arvostelemaan. (muuta kuin hyvässä!). Onko kukaan kokenut vastaavaa, vai olenko vaan yliherkkä arvostelulle ja tiukoille kyselyille mun omasta rakkaasta harrastuksestani?
Rakentava, ihaileva, kannustava ja kehittävä keskustelu on aina paikallaan, mutta arvostelu ja arvottaminen. Hitto etten jaksa sellaista! Arvostelu on mitätöintiä.
Mutta erityisen ihania ulkoilukelejä kaikille, mä tiedän mitä mä teen tän kesän. (pöpelikköön hop!)
(sen kaiken muun kesäilyn lomassa).
Aurinkoista päivää!
Olen pitänyt hiukan juoksutaukoa ja sitämyöten myös kirjoitustaukoa.
Paljon muuta kaikkea olen kyllä tehnyt. Paljon kyläilyjä puolin ja toisin (työarjen lomassa), sosiaalinen elämä on herännyt talven-kevään horroksesta (ja kiireistä) erityisen vilkkaasti ja meno jatkuu. Mutta nyt jatkuu myös juoksut. JESH!
Parin viimeisen lenquen jälkeen ei ole lonkka enää kipeytynyt, olisi suotavaa että olotila jäisi pysyväksi.
Eilen kirmasin ryteikkölenkille ts. poluille metsään ja kallioille juoksemaan. Ihan hirveen kivaa. Siihen pakosti täytyy yhdistää myös purtsi ja maantieosuuksia, jotka ovat kyllä raskaampia kuin metsässä kirmaaminen. (Parantelu)tauko teki sen, että paluu vanhaan kunnon vauhtiini on ollut työn takana, tosin eilen jo melkein saavutin normitasoni. Perustasostani sitten aion päästä yli juurikin ryteikkölenkeillä. Niitä yhdistelemällä perussetteihin, homma saa uutta kipinää ja mun kroppa myös. Jalat kestää hirveen hyvin kaikenlaisia alustoja ja nilkoille, pohkeille, reisille tekee hyvää tempoileva juoksu.
Juoksen maastolenkkareilla, tosin normitkin varmasti menevät varsinkin kun yhdistelen matkajuoksua näihin myös. Maastikset eivät sovellu siihen sitten yhtään, matkantekoon.
Että tasasen tappava perustienpätkä tuntuikin tylsältä metsäosuuden jälkeen, mutta jotenkin kulki heti paremmin.
Kyllä tämä siis tästä, nyt vaikuttaa siltä. Mullahan on kaksi tapahtumapuolikasta edessä, toinen elokuussa ja toinen syyskuussa. On kiinnostavaa nähdä miten uusi treenimalli tulee vaikuttamaan kestävyyteen. Jos/kun vaan tosiaan toi lonkka ei enää pettäisi mua. (manausta!)
Se ihan oikea trailrunning, jossa yhdistetään juoksu ja patikointireitit on sitten toista, mutta kiinnostava ajatus. Erittäin kiinnostava.
Yksi asia tuli tässä taannoin mieleen, että jos/kun kertoo harrastuksistaan (blogissa anonyyminä, esim. fb:ssä omalla nimellään ja puheissaan kaikille :) ) antaako se oikeuden muille tivata miten harrastus kehittyy, miten siinä onnistuu ja miten epäonnistuu. Vai eikö anna?
Harrastaminen ja varsinkin liikunnan harrastaminen on äärimmäisen hyvä asia, sitä ei pitäisi mielestäni alkaa arvostelemaan. (muuta kuin hyvässä!). Onko kukaan kokenut vastaavaa, vai olenko vaan yliherkkä arvostelulle ja tiukoille kyselyille mun omasta rakkaasta harrastuksestani?
Rakentava, ihaileva, kannustava ja kehittävä keskustelu on aina paikallaan, mutta arvostelu ja arvottaminen. Hitto etten jaksa sellaista! Arvostelu on mitätöintiä.
Mutta erityisen ihania ulkoilukelejä kaikille, mä tiedän mitä mä teen tän kesän. (pöpelikköön hop!)
(sen kaiken muun kesäilyn lomassa).
Aurinkoista päivää!
Kommentit
Lähetä kommentti