Siirry pääsisältöön

Ryteikköjuoksua

Tsau pitkästä aikaa! :)

Olen pitänyt hiukan juoksutaukoa ja sitämyöten myös kirjoitustaukoa.
Paljon muuta kaikkea olen kyllä tehnyt. Paljon kyläilyjä puolin ja toisin (työarjen lomassa), sosiaalinen elämä on herännyt talven-kevään horroksesta (ja kiireistä) erityisen vilkkaasti ja meno jatkuu. Mutta nyt jatkuu myös juoksut. JESH!

Parin viimeisen lenquen jälkeen ei ole lonkka enää kipeytynyt, olisi suotavaa että olotila jäisi pysyväksi.

Eilen kirmasin ryteikkölenkille ts. poluille metsään ja kallioille juoksemaan. Ihan hirveen kivaa. Siihen pakosti täytyy yhdistää myös purtsi ja maantieosuuksia, jotka ovat kyllä raskaampia kuin metsässä kirmaaminen. (Parantelu)tauko teki sen, että paluu vanhaan kunnon vauhtiini on ollut työn takana, tosin eilen jo melkein saavutin normitasoni. Perustasostani sitten aion päästä yli juurikin ryteikkölenkeillä. Niitä yhdistelemällä perussetteihin, homma saa uutta kipinää ja mun kroppa myös. Jalat kestää hirveen hyvin kaikenlaisia alustoja ja nilkoille, pohkeille, reisille tekee hyvää tempoileva juoksu.
Juoksen maastolenkkareilla, tosin normitkin varmasti menevät varsinkin kun yhdistelen matkajuoksua näihin myös. Maastikset eivät sovellu siihen sitten yhtään, matkantekoon.
Että tasasen tappava perustienpätkä tuntuikin tylsältä metsäosuuden jälkeen, mutta jotenkin kulki heti paremmin.

Kyllä tämä siis tästä, nyt vaikuttaa siltä. Mullahan on kaksi tapahtumapuolikasta edessä, toinen elokuussa ja toinen syyskuussa. On kiinnostavaa nähdä miten uusi treenimalli tulee vaikuttamaan kestävyyteen. Jos/kun vaan tosiaan toi lonkka ei enää pettäisi mua. (manausta!)

Se ihan oikea trailrunning, jossa yhdistetään juoksu ja patikointireitit on sitten toista, mutta kiinnostava ajatus. Erittäin kiinnostava.

Yksi asia tuli tässä taannoin mieleen, että jos/kun kertoo harrastuksistaan (blogissa anonyyminä, esim. fb:ssä omalla nimellään ja puheissaan kaikille :) ) antaako se oikeuden muille tivata miten harrastus kehittyy, miten siinä onnistuu ja miten epäonnistuu. Vai eikö anna?
Harrastaminen ja varsinkin liikunnan harrastaminen on äärimmäisen hyvä asia, sitä ei pitäisi mielestäni alkaa arvostelemaan. (muuta kuin hyvässä!). Onko kukaan kokenut vastaavaa, vai olenko vaan yliherkkä arvostelulle ja tiukoille kyselyille mun omasta rakkaasta harrastuksestani?
Rakentava, ihaileva, kannustava ja kehittävä keskustelu on aina paikallaan, mutta arvostelu ja arvottaminen. Hitto etten jaksa sellaista! Arvostelu on mitätöintiä.

Mutta erityisen ihania ulkoilukelejä kaikille, mä tiedän mitä mä teen tän kesän. (pöpelikköön hop!)
(sen kaiken muun kesäilyn lomassa).

Aurinkoista päivää!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oivalluksia

Mukava marraskuu tänä vuonna! Minä - täydellisen kevät-kesä-syksy-ihminen nautin kun talvi ei ole vielä tullut. On leutoa, on aurinkoista (no välillä sataa - daa- mitä sitten). Parasta on ollut leutous, ilman hieno henkevyys :) Aamu-usvat, leudot tuulet, aurinko ja sadepisarat. (Tekiköhän Pariisi mulle jotain?) Toiset ei kestä pimeyttä, mua se ei harmita. Mua harmittaa kun tulee pakkasta, mutta kestän sen, niinkuin aina ennenkin. (enkä tottamooses usko, että tästä talvesta tulee kohdallani poikkeusta, kestän talvea vain ja ainostaan hetken, viikon-kaksi-kolme). Tosin nyt taas tänä jouluna otetaan pieniä apuja kestämiseen, viiden viikon kulttua reissu Afrikan kylkeen. Jeiiii! Jihuuu! Jippiiii! Enpäs olekaan koskaan aiemmin ollut niin etelässä.... Eilen aamupäivällä 12 kilsan lenkillä tajusin sen, siis vasta nyt - miten se juoksun flow saavutetaan. Ja nyt puhutaan minusta ja mun kropasta - teistä muista en osaa sanoa ;-) (kertokaa miten te sen saavutatte, koska kyllähän se on ihan

Ihana talvi

Parasta elämässä on se - että niin sää kuin mielikin muuttuvat. Viimeiset seitsemän päivää talvi on antanut parastaan ja tämähän on aivan älyttömän ihanaa. Kerrankin tein fiksun aikataulutuksen nuorimman koululaisen lomaviikolle (me "talvilomailimme" jo lokakuussa siellä Madeiralla, alvariinsa ei pysty reissamaan - tai me ei pystytä) ja olen päässyt tästä säästä nauttimaan. Erittäin rennolla viikko-ohjelmalla on sormensa pelissä: etätöitä - niin mulla kuin miehelläkin ja pari lomapäivää ja mulla vain yksi officepäivä (jihuu). Olin kyllä niin tämän tarpeessa. Melkein jo pursuan taas energiaa ja työideoitakin. Voisin kuvitella jaksavani jopa pääsiäiseen asti loistavasti! Seitsemänä päivänä peräkkäin on paistanut aurinko, hukun tähän ihanaan D-vitamiinin määrään. Tuo pakkanen on ihan jees, aamulla yli kaksikymmentä ja iltapäivästä nippanappa kymmenen. Seitsemän päivää, joista kuusi liikuntapäivää. Tämä on se elämä, jota minä haluan elää. 4 x 1,5h käppäilylenkkiä (aina kamera m

missikissa

Kissajuttuja. Meidän missikissa oli tänään 12 viikon tarkastuksessa ja rokotuksessa neuvolassa. Todella joo -  nykyään eläinlääkärissä käydään melkein yhtä tiuhaan kuin lasten kanssa aikanaan neuvolassa. Ajat muuttuvat ja eläimistä pidetään entistä parempaa huolta. Missi painaa nyt 1,24 kg kun löytyessään paino oli alle 500g. Sopusuhtainen, kaunis tyttö, kuin missi totesi eläinlääkäri. Niin kaunis, huokailivat kaikki muutkin eläinlääkäriaseman työntekijät. Mutta kuten aina, niin nytkin, täydellisyyttä ei ole. Meidän kauneuskuningattarellamme on synnynnäinen tai varhaisen pentuajan vika. Toisen takakoiven yksi varvas ei toimi, se on suora. Voi reppanaa. No on tämä ehkä huomattu, muttei kiinnitetty huomiota. Lääkärin mukaan kyse on vain harmittomasta kauneusvirheestä eikä varsinaista haittaa tästä suorasta varpaasta ole. Mutta voi pientä! Samalla kehittelimme löytötarinalle, jonka alkuvaiheita emme voi tietää, mahdollisia uusia dramaattisia versioita. Emot eivät kuulemma hylkää