Siirry pääsisältöön

Ihana talvi

Parasta elämässä on se - että niin sää kuin mielikin muuttuvat.

Viimeiset seitsemän päivää talvi on antanut parastaan ja tämähän on aivan älyttömän ihanaa.
Kerrankin tein fiksun aikataulutuksen nuorimman koululaisen lomaviikolle (me "talvilomailimme" jo lokakuussa siellä Madeiralla, alvariinsa ei pysty reissamaan - tai me ei pystytä) ja olen päässyt tästä säästä nauttimaan. Erittäin rennolla viikko-ohjelmalla on sormensa pelissä: etätöitä - niin mulla kuin miehelläkin ja pari lomapäivää ja mulla vain yksi officepäivä (jihuu).
Olin kyllä niin tämän tarpeessa. Melkein jo pursuan taas energiaa ja työideoitakin. Voisin kuvitella jaksavani jopa pääsiäiseen asti loistavasti!

Seitsemänä päivänä peräkkäin on paistanut aurinko, hukun tähän ihanaan D-vitamiinin määrään. Tuo pakkanen on ihan jees, aamulla yli kaksikymmentä ja iltapäivästä nippanappa kymmenen. Seitsemän päivää, joista kuusi liikuntapäivää. Tämä on se elämä, jota minä haluan elää. 4 x 1,5h käppäilylenkkiä (aina kamera mukana), 1 x uintia ja 1 x luistelua. Ja mitä vielä kerkiää viikonloppuna?
Tätä menoa olen kesällä muutaman kilon kevyempi ja biksat näyttävät päälläni hauskemmilta, sitten siellä Espanjassa, jossa olemme siis kesäkuun lopulla kaksi kokonaista viikkoa. (Pitää muistaa kirjailla Madeiran reissusta ennen seuraavaa reissua...)

Sitten sellainen sensaatiomainen uutinen, että olen jo reilut parisen viikkoa pohtinut juoksu-urani jatkamista :) Mielessä on pyörinyt, josko alkaisi taas lenkkeilemään. Taannoinen parin vuoden suht totaalinen motivaation puute ko. asiaan on jäämässä taka-alalle.
Makustelen asiaa vielä hetken, sitten ostan uudet maastolenkkarit ja pinkasen metsään. No pinkasen jos on alle 20 astetta pakkasta.
Olen fiilistellyt tätä nyt parin kolmen entisen ja nykyisen juoksijan kanssa (toki siis kuntojuoksijan, tietty). Yksi ei saanut enää motivaatioita takaisin, toinen ei ole sitä koskaan menettänytkään ja kolmas on sitä vasta löytämässä. Pohdittiin, että joo, onhan ne pitkät kävelylenkitkin jotain, mutta eiväthän ne ole (sama). Kävely on kävelyä ja kävellä ihmisen pitää muutenkin. Tästä hyvin joku sanoi: "Terveen ihmisen pitää pystyä kävellä 10 km kahteen tuntiin". Näin-o.
Mustahan on juoksuun, sen tiedän. Rakastin sitä. Tämä itsensä positiivinen yllyttäminen taitaa tuottaa tulosta. Hitsi, pitääköhän mennä tossukaupoille jo tänään!

Ja niin - yksi näistä juoksijoista sanoi: "Niin ja voit taas ilmoittautua niihin juoksutapahtumiin".
Ei, ei huvita. Se juttu meni jo, en tarvitse niitä enää motivaattoreiksi. Juoksutapahtumat ovat sikakivoja, mutta nyt kyllä jo niin nähtyjä. Mä taidan jatkossa juosta vain ja ainoastaan omaksi ilokseni. Saa siitä toki muutkin iloa, että olen energinen, iloinen, positiivinen, onnellinen, ihana ja suloinen. :D

Mä jo unohdin, että mä olen oman itseni paras yllyttäjä. Lenkkarikaupoille SIIS.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

oman elämänsä paratiisi

asun oman elämäni paratiisissa. esimerkki: etäpäivänä lounastauko rantakalliolla, kivenheitto kotiovelta. mukana Lucia Berlinin novelleja. meri, aurinko, vielä hiukan vilpoinen kesätuuli ja ympärillä muita orastavasta kesästä kanssanauttijoita. joku lukee, toinen maalaa, kolmas pänttää pääsykokeisiin (tulkinta), neljäs ja viides ottaa jo uikkareissa aurinkoa. joutsen käy moikkaamassa rantakallion porukat ja ärisee vihaisesti vesiskootterihepuille. ps. ensi viikolla kahdet bileet. firman bileet ja sitten kaksistaan ulkoilemaan miehen kanssa bileet. kiinnostelee. nyt pitäisi vain keksiä miten virittelisi itsensä firman kevätjuhliin. jotain säpäkän tyylikästä. ja lauantaina sitten mennään rokilla as usual.

vielä on kesää jäljellä...

syyskuisessa Hangossa ja Tammisaaressa eilen. Enjoy, I did.  

onnea (ja lievää ärtymystä)

OIH, me ja mä selvittiin muutosta - miten se voikin olla aina niin järkyttävää.  Oli muuten vika muutto, tänne jään. Jonkun pitää todellakin jatkaa tätä mainiota mummo (ja pappa) linjaa, joka tässä taloyhtiössä on. Kun taannoin paksahdin taloyhtiön kokoukseen, olin osallistujista about nuorin. Wau! Selvisimme myös puolen vuoden jättiremontista (tai noh, velkaa on ja on) ja asunnosta tuli juuri niin kuin pitikin. Asumista takana 1,5 kuukautta. RAKKAUS <3 (en juurikaan enää edes muista sitä omakotitaloviritystä, joka oli) Mä olen niin mukavan ärsyttävä kaikkien mielestä (myös perheen mielestä) kun todellakin vain huokailen onneani saada asua täällä. Tilavassa asunnossa kerrostalossa, meren äärellä, hyvien ja aina vaan paranevien yhteyksien päässä. Täällä on luonto, täällä on meri, täällä on palvelut, täällä on mun koti. Kunhan nyt toetaan ja jatkofiksaillaan asuntoa muutama vuosi, niin katsotaan tarvitseeko hankkia vene...