23. helmikuuta 2018

Ihana talvi

Parasta elämässä on se - että niin sää kuin mielikin muuttuvat.

Viimeiset seitsemän päivää talvi on antanut parastaan ja tämähän on aivan älyttömän ihanaa.
Kerrankin tein fiksun aikataulutuksen nuorimman koululaisen lomaviikolle (me "talvilomailimme" jo lokakuussa siellä Madeiralla, alvariinsa ei pysty reissamaan - tai me ei pystytä) ja olen päässyt tästä säästä nauttimaan. Erittäin rennolla viikko-ohjelmalla on sormensa pelissä: etätöitä - niin mulla kuin miehelläkin ja pari lomapäivää ja mulla vain yksi officepäivä (jihuu).
Olin kyllä niin tämän tarpeessa. Melkein jo pursuan taas energiaa ja työideoitakin. Voisin kuvitella jaksavani jopa pääsiäiseen asti loistavasti!

Seitsemänä päivänä peräkkäin on paistanut aurinko, hukun tähän ihanaan D-vitamiinin määrään. Tuo pakkanen on ihan jees, aamulla yli kaksikymmentä ja iltapäivästä nippanappa kymmenen. Seitsemän päivää, joista kuusi liikuntapäivää. Tämä on se elämä, jota minä haluan elää. 4 x 1,5h käppäilylenkkiä (aina kamera mukana), 1 x uintia ja 1 x luistelua. Ja mitä vielä kerkiää viikonloppuna?
Tätä menoa olen kesällä muutaman kilon kevyempi ja biksat näyttävät päälläni hauskemmilta, sitten siellä Espanjassa, jossa olemme siis kesäkuun lopulla kaksi kokonaista viikkoa. (Pitää muistaa kirjailla Madeiran reissusta ennen seuraavaa reissua...)

Sitten sellainen sensaatiomainen uutinen, että olen jo reilut parisen viikkoa pohtinut juoksu-urani jatkamista :) Mielessä on pyörinyt, josko alkaisi taas lenkkeilemään. Taannoinen parin vuoden suht totaalinen motivaation puute ko. asiaan on jäämässä taka-alalle.
Makustelen asiaa vielä hetken, sitten ostan uudet maastolenkkarit ja pinkasen metsään. No pinkasen jos on alle 20 astetta pakkasta.
Olen fiilistellyt tätä nyt parin kolmen entisen ja nykyisen juoksijan kanssa (toki siis kuntojuoksijan, tietty). Yksi ei saanut enää motivaatioita takaisin, toinen ei ole sitä koskaan menettänytkään ja kolmas on sitä vasta löytämässä. Pohdittiin, että joo, onhan ne pitkät kävelylenkitkin jotain, mutta eiväthän ne ole (sama). Kävely on kävelyä ja kävellä ihmisen pitää muutenkin. Tästä hyvin joku sanoi: "Terveen ihmisen pitää pystyä kävellä 10 km kahteen tuntiin". Näin-o.
Mustahan on juoksuun, sen tiedän. Rakastin sitä. Tämä itsensä positiivinen yllyttäminen taitaa tuottaa tulosta. Hitsi, pitääköhän mennä tossukaupoille jo tänään!

Ja niin - yksi näistä juoksijoista sanoi: "Niin ja voit taas ilmoittautua niihin juoksutapahtumiin".
Ei, ei huvita. Se juttu meni jo, en tarvitse niitä enää motivaattoreiksi. Juoksutapahtumat ovat sikakivoja, mutta nyt kyllä jo niin nähtyjä. Mä taidan jatkossa juosta vain ja ainoastaan omaksi ilokseni. Saa siitä toki muutkin iloa, että olen energinen, iloinen, positiivinen, onnellinen, ihana ja suloinen. :D

Mä jo unohdin, että mä olen oman itseni paras yllyttäjä. Lenkkarikaupoille SIIS.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti