uuvuttavia ja huolettavia asioita on nyt takana (tuleehan niitä vastaan vastakin, mutta ei välttämättä samoja). Eilisessä sunnuntaijoogani (joka alkaa ilahduttavasti muuntumaan vaativammaksi) loppulötkötyksessä se ajatus iski - KYLLÄ tämä taas tästä. I think I'm alive again.
Tajuton uupumus on johtunut huolista ja sen lisäksi samanaikainen raju työkuormitus sai mut väsymään, mutta onneksi niitä (sekä huolia että ylikuormitusta töissä) tulee samanaikaisesti päälle suht harvoin. Oikeastaan olen loka-marraskuusta asti valittanut väsymystä, mutta kun vastaan tulee oikeita huolia, suurempi kitinä loppuu. Sit vaan toimitaan ja tehdään mitä pitää. Ja pidetään huolta sitä tarvitsevista <3
Joogien kevätkaudet käynnistyivät taas kunnolla viime viikolla. Nykyisin joogaan 1-3 kertaa viikossa: astangaa, ilmajoogaa ja sitä sunnuntain yin&jangia, joka muistuttaa erittäin lempeää astangaa.
Jooga on mun laji, niin kuin oli juoksukin (alkaisikohan keväällä taas juoksemaan?). Multa usein kysytään ihmetellen miksi en enää juokse, ainakaan niin kuin ennen? No, motivaatio loppui ja sitten on se jännä asia: jos meinaa juosta pitää juosta usein ja mielellään paljon, muuten se on super rankkaa. Joten jos aioin vielä juosta se on sitten 1-3 lenkkiä viikossa ja en tiedä viitsinkö enää. Kävellä (lue vitsikkäästi vaellustreenejä) viitsin ja sitten kun lumet on häipyneet hitokseen viitsin pyöräillä. Joogata viitsin.
Kuluva talvi on ollut tähän mennessä aika nihkeä talviurheilun kannalta: pari luistelukertaa ja pari pulkkamäkeä. Ehkä tästä vielä jotain saadaan aikaiseksi.
Odotan kyllä jo kevätaurinkoa! Kärsin hirveästä valonpuuttesta ja sitä ei mitkään tekovalot korvaa.
Tuossa oikeiden huolien ollessa päällä muistin, että en viitsisi enää koskaan huolehtia turhista kuten koska tämä kämppä menee kaupaksi, se menee kun menee. Tai saankohan kaikki työt tehtyä ajallaan, teen ne asia kerrallaan ja lomittain limittäinkin, mutta teen ne kun kerkeän (ja teen ne hyvin).
Töissä muuten tulee kesään mennessä moneen asiaan vaikuttavia organisaatiomuutoksia, mutta työt pysyy ja mikäli oikein ennusmerkkejä taas luen työt lisääntyvät. Mutta niin lisääntyy työnhallinta ja priorisointikin :D
Siitä on ehkä jo vuosia kun viimeksi haaveilin lammasfarmarihommista, ei sentään semmoista. Olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan, nyt. Yksi ystävä haaveilee jatkuvasti freelancerin hommista ja miettii milloin hyppää. Toinen hyppäsi jo kun tuli tilaisuus. Mun ei tarttekaan nyt hypätä, olen tällä erää tyytyväinen.
Eilen patistin porukkaa ulos aurinkoon lenkille ja nuorimman saimme lähtemään vain väkisin, illalla se oli jo ihan kalpea ja tukkoinen, aamulla päänsärkyinen ja huonokuntoinen. Otimme lepopäivän siis tänään. Maattiin heti aamusta vierekkäin sohvalla katsomassa 'The Secret Life of Pets'. Syötiin lounaaksi tortillas ja jälkkäriksi jadet. Pienet nuhauupumukset kuntoon. Mulla on ollut nuha siitä loka-marraskuusta ja nyt alkaa sekin helpottamaan. Kamalia tällaiset talvikaudet kun on nonstoppina nuha, muttei tule oikeasti kipeäksi (kumpikin on riittävän ikävää, tosin). Eräs ystävä, jota näen nykyisin 1-2 vuoden välein (nähtiin viime viikolla <3) totesi, että hänen miehensä on nuhaillut samalla tavalla kuukausia ja on hyvin uupunut, sitä on liikenteessä.
Kissamme ei ole uupunut, hän nukkuu luontaisesti paljon ja lopun aikaa vetää energiat kaakossa. Ihan mahdottoman ihana tyyppi. Ja ihan hiton terävät hampaat. Eli purukausi päällä täydellä teholla. Tyyppi kuitenkin jo tunnistaa sekä nimensä että kiellot.
Omaksi huvikseni luen nyt tätä: Vaellus: Santiago de Compostelan kulkijat.
Eihän sitä koskaan tiedä. Vakavissani en usko minusta olevan 800 km vaellukseen, mutta ajatus on kiinnostava. Muistin taas, että jotain kiehtovaa tässä asiassa on.
Tajuton uupumus on johtunut huolista ja sen lisäksi samanaikainen raju työkuormitus sai mut väsymään, mutta onneksi niitä (sekä huolia että ylikuormitusta töissä) tulee samanaikaisesti päälle suht harvoin. Oikeastaan olen loka-marraskuusta asti valittanut väsymystä, mutta kun vastaan tulee oikeita huolia, suurempi kitinä loppuu. Sit vaan toimitaan ja tehdään mitä pitää. Ja pidetään huolta sitä tarvitsevista <3
Joogien kevätkaudet käynnistyivät taas kunnolla viime viikolla. Nykyisin joogaan 1-3 kertaa viikossa: astangaa, ilmajoogaa ja sitä sunnuntain yin&jangia, joka muistuttaa erittäin lempeää astangaa.
Jooga on mun laji, niin kuin oli juoksukin (alkaisikohan keväällä taas juoksemaan?). Multa usein kysytään ihmetellen miksi en enää juokse, ainakaan niin kuin ennen? No, motivaatio loppui ja sitten on se jännä asia: jos meinaa juosta pitää juosta usein ja mielellään paljon, muuten se on super rankkaa. Joten jos aioin vielä juosta se on sitten 1-3 lenkkiä viikossa ja en tiedä viitsinkö enää. Kävellä (lue vitsikkäästi vaellustreenejä) viitsin ja sitten kun lumet on häipyneet hitokseen viitsin pyöräillä. Joogata viitsin.
Kuluva talvi on ollut tähän mennessä aika nihkeä talviurheilun kannalta: pari luistelukertaa ja pari pulkkamäkeä. Ehkä tästä vielä jotain saadaan aikaiseksi.
Odotan kyllä jo kevätaurinkoa! Kärsin hirveästä valonpuuttesta ja sitä ei mitkään tekovalot korvaa.
Tuossa oikeiden huolien ollessa päällä muistin, että en viitsisi enää koskaan huolehtia turhista kuten koska tämä kämppä menee kaupaksi, se menee kun menee. Tai saankohan kaikki työt tehtyä ajallaan, teen ne asia kerrallaan ja lomittain limittäinkin, mutta teen ne kun kerkeän (ja teen ne hyvin).
Töissä muuten tulee kesään mennessä moneen asiaan vaikuttavia organisaatiomuutoksia, mutta työt pysyy ja mikäli oikein ennusmerkkejä taas luen työt lisääntyvät. Mutta niin lisääntyy työnhallinta ja priorisointikin :D
Siitä on ehkä jo vuosia kun viimeksi haaveilin lammasfarmarihommista, ei sentään semmoista. Olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan, nyt. Yksi ystävä haaveilee jatkuvasti freelancerin hommista ja miettii milloin hyppää. Toinen hyppäsi jo kun tuli tilaisuus. Mun ei tarttekaan nyt hypätä, olen tällä erää tyytyväinen.
Eilen patistin porukkaa ulos aurinkoon lenkille ja nuorimman saimme lähtemään vain väkisin, illalla se oli jo ihan kalpea ja tukkoinen, aamulla päänsärkyinen ja huonokuntoinen. Otimme lepopäivän siis tänään. Maattiin heti aamusta vierekkäin sohvalla katsomassa 'The Secret Life of Pets'. Syötiin lounaaksi tortillas ja jälkkäriksi jadet. Pienet nuhauupumukset kuntoon. Mulla on ollut nuha siitä loka-marraskuusta ja nyt alkaa sekin helpottamaan. Kamalia tällaiset talvikaudet kun on nonstoppina nuha, muttei tule oikeasti kipeäksi (kumpikin on riittävän ikävää, tosin). Eräs ystävä, jota näen nykyisin 1-2 vuoden välein (nähtiin viime viikolla <3) totesi, että hänen miehensä on nuhaillut samalla tavalla kuukausia ja on hyvin uupunut, sitä on liikenteessä.
Kissamme ei ole uupunut, hän nukkuu luontaisesti paljon ja lopun aikaa vetää energiat kaakossa. Ihan mahdottoman ihana tyyppi. Ja ihan hiton terävät hampaat. Eli purukausi päällä täydellä teholla. Tyyppi kuitenkin jo tunnistaa sekä nimensä että kiellot.
Omaksi huvikseni luen nyt tätä: Vaellus: Santiago de Compostelan kulkijat.
Eihän sitä koskaan tiedä. Vakavissani en usko minusta olevan 800 km vaellukseen, mutta ajatus on kiinnostava. Muistin taas, että jotain kiehtovaa tässä asiassa on.
Kommentit
Lähetä kommentti