Runningsup

'Onnellisuus on melkeinpä persoonallisuuden piirre. Optimistiksi on vaikea oppia' . Näin sanoo Markku Ojanen (onnellisuustutkija ja psykologian emeritusprofessori). En ole täysin eri mieltä lainkaan. Kyllähän se vähän noin on. Sitä mieltä olen kuitenkin , että onnen voi valita (tai onnellisuuden). Aina ei tiedä johtaako (kulloinenkin) valinta pääasialliseen onnellisuuteen, mutta sen taas kertoo sydän. Näin antaa ymmärtää Paolo Coelho ja tästäkään en ole täysin eri mieltä. Kaikilla on varmasti kokemuksia hyvistä ja niistä (viimeistään) jälkeenpäin katsottuna huonoista valinnoista (jolloin sydän sanoi nou-nou vai sanoiko se sittenkin jees-jees? :O) ja siitä kuinka ns. huonot valinnat ovatkin yhtäkkiä kasvattavia ja johdattavat kohti parempaa. (Onko olemassa ihmistä, joka tekee aina vain oikeita valintoja?) Siksikin komppaan Ojasta tässä:  'Synnynnäiset tai varhaislapsuudessa kehittyneet piirteet kuten toiveikkuus, innostus, ...

Hei strutsi sä et oo syönyt sun lääkkeitä - terveisiä rennoilta lomapäiviltä (lauseenmuunnokset taas pikkujäbän kanssa menossa...) Pariisin kevään versio menee tietenkin näin . Reissun jälkeen on kiva olla ns. tekemättömyydessä, joka tarkoittaa: joka-päivä-on-jotain-ohjelmaa-mutta-sitä-on-vähän. Viime viikolla se tarkoitti mm. Kansallismuseota ja Töölönlahden puistoa, Leppävaaran uutta maauimalaa, aika ihanaa lastenleffaa (=Iso kiltti jätti), syömis-ja juomisbileitä kavereilla, Porvoon reissua ja jumppia. Joka päivä pari jumppaa ja joogapäälläseisontaa. Huomasin, että osaan tehdä päälläseisontaa ihan itseksenikin - ilman ohjattua 1,5h hikijoogaa alle. Tirskaus. Kiva huomata osaavansa jotain - hyvin. Sitä käsilläseisontaa en vieläkään osaa ja taas aloitin treenaamisen. Ainiin, yksi sukulainenkin poikkesi, erityisen harvoin nähty sukulainen. Mies totesi, että me (nnnn...:t) ei taideta olla kovin sukurakkaita ja sitten p...

Reilut 2 500 kilometriä Suomea (ja pieni siivu Ruotsiakin) on ajettu ja nähty roadtripin aka rengasreissun muodossa. Paljon uutta ja vähän jo aiemmin nähtyäkin. Minä tosin matkasin ensin 400 km Onnibussissa ja loput autossamme apukuskina. Sinänsä outoa koska minunkin oli tarkoitus ajaa. Mies totesi kuitenkin, että kuskin paikalla aika menee nopeammin, joten mulle jäi maisemien ihastelu ja mm.varoittelu tielle könyävistä poroista. Ja eihän se apukuskina olo raskasta ole - pitkät ajorupeamat taas ovat. Reissasin yhtä kyytiä yli kaksi viikkoa, koska aloitin työmatkalla Varkaudesta, josta siirryin Heinävedelle sukuloimaan, jonne muu perhe kurvasi perässä. Aikamme kun saunoimme ja pulikoimme viileässä, mutta ihanan virkistävässä Saimaassa sekä söimme, söimme ja söimme liikaa oli sopiva hetki jatkaa matkaa. Lähdimme siis eteenpäin omalla 6 hengen porukallamme (parasta on oma porukka ja omat kuviot vaikka...