Runningsup

paprika -chorizo vartaat   risotto jättikatkaravun pyrstöillä Mukavaa pääsiäisen jatkoa. Meen nyt takaisin terassille aurinkoon!

Mä en ole koskaan oikein ajatellut mitään Riikka Pulkkisesta, mutta nyt aikani kuluksi olen selaillut vanhoja lehtiä ennen kuin ne päätyvät keräykseen ja satuin lukemaan hänen ajatuksiaan vanhasta Gloriasta. Miten hirveän hyvin sanottu, ainakin tämä: Ironia on helppoa silloin kuin se tunnistetaan. Helposti se muuttuu sarkasmiksi, joka toimii suojakilpenä tilanteissa, joissa ihminen ei pysty asettamaan itseään alttiiksi. Ironia on minulle vaikeaa, sillä minulle on tärkeää olla paljaana ja läsnä. Juuri näin. Tarviiko mainita, että välillä ärsyynnyn sarkastisista ihmisistä. Ihan vain siksi, että se on mielestäni niin feikkiä. Ja siksi, koska olen itse siinä niin huono. Ja ehkä siksi, että vain harvat käyttävät näitä lempeästi, monesti takana on ilkeily. Toki itsekin ilkeilen, mutta vasta tuntien päästä kun tilanne on ohi (huono mikä huono). Pientä itseironiaa taas pitäisi jokaisen harjoittaa, mutta lempeydellä. Itsensä jatkuva suomiminen (edes ironiaksi peiteltynä) ei ole terveellist

Mitä tekee juoksuun hurahtanut, kun ei voi juosta. Unohdin täysin kertoa alla olevassa postingissani, että enhän toki ole vain laakereillani lepäillyt. Vaan heti kun hiukankin kykenin (meni yli viikko). Aloitin päivittäiset vatsa- ja käsilihashommat kuitenkin. Tavoitteenani ei ole romahduttaa kuntoa tällä pakkolomalla, vaikka siinä väkisinkin käy niin. Ajatus kuitenkin kaunis. Vatsa ja kädet ja joo - toinen jalka vahvistuvat. Viime yö oli eka särytön, JEE! Kun koipea särkee melkein kaksi viikkoa, saa iloita tällaisestakin asiasta.

eikö vain?   Tältä näyttää 1,5 viikkoa tapaturmasta (murtumasta) parantunut jalkapöytä. Turvotus laskenut melkein kokonaan. Väri muuttunut abouttia normaaliksi. Särkykin on huomattavasti maltillisempaa. Se on niin viattoman näköinen, että tekisi melkein mieli hyppiä sillä. Vähintäänkin venytellä sitä nautinnollisesti. Mutta murrrr... se on aivan klesa vielä. Ensi viikon loppupuolella saan alkaa keppien kanssa kevennettyä askellusta harjoittelemaan. Pääsiäisen jälkeen ehkä, siis ehkä voin könkätä jo töihin. Vappuna jo kuulemma kävelen sillä. huokaus   Tässä on sitten tullut tehtyä kaikkea mitä yksijalkainen voi eli etätöitä, maltilla tosin. Työpaikka ei nyt tykkää rasittaa mua. Koulutöitä, sen verran kuin on tullut. Matkakirjoja (kuvat kirjoiksi). Rästit on melkein vuoden takaisesta Rooman matkasta asti.  Lukemista, ruuan laittoa (yksijalkaisesti, hiukan uuvuttavaa) ja ihan liikaa tv:tä. Tänään könkkäsin ravintolaan sunnuntailounaalle perheen kanssa, meni yllättävän hy

Hullustihan siinä sitten kävi, tanssilattialta lekuriin. Korokepohjakorkkarit petti ja liukas danssilattia... ;-) Toisen jalan jalkapöytä murtui, kahteen viikkoon ei kävelyä käytännössä. Ja neljä viikkoa kepeillä, tämä on hoitosuunnitelma. Tämä siis jos paranee hyvin. Kaikkihan voi mennä huonomminkin. Osaan kuitenkin jo hyvin könkätä täällä kotona. Nuori mieslääkäri oli sitä mieltä, että onpa nätti murtuma :), kyllä se paranee. Sinne meni juoksut tältä keväältä, sinne hävisi työkiireet, nyt on aikaa. Toisaalta hätätöitä voin osittain tehdä kotoa käsin ja hoitaa ne kaikki mahdolliset rästipuuhat nyt, joihin ei tarvita jalkoja. Kivutkin hoituu särkylääkkeillä. Tavallaan tilanteeseen sopeuduin samantien, ehkä siksi koska mulle ei ole koskaan käynyt mitään tällaista (murtumisia ei koskaan). Tai siksi, että breikki töistä ei ole mulle katastrofi (en ole koskaan ollut näin pitkällä sairiksella, never). Nyt voin keskittyä olennaiseen eli kouluuni (onneksi etätyöt sinnekin sopii lukuj